14.12.2011

Työpajansaldo


Olen nyt syksyn ajan käynyt Valveella työpajassa, jossa sai tehdä koruja hopeasta tai kuparista. Menin mukaan ilman mitään tietoa tai taitoa korujen valmistamisesta. Aika nopeasti jutuista pääsi jyvälle ja sain jopa jotain valmiiksikin!  Ensimmäinen valmistunut työ oli pronssinen sormus ja voin valehtelematta sanoa, että se on varmaan rumin ikinä:D Sitä tehdessä sai kuitenkin hyvää tuntumaa työtapoihin ja materiaaliin joten ei se nyt ihan turha työ siinä mielessä ollut. 

 Seuraavaksi uskaltauduin yrittämään hopeasta riipusta. En ole mikään hirveä hopean ystävä, mutta tykkään helmistä tosi paljon, joten halusin sellaisen koruun mukaan. Hopea saatiin ostaa ohjaajalta ja helmen tilasin itse villihelmestä. 


 Voi kun te tietäisitte kuinka paljon aikaa ja vaivaa tähän pikkuiseen on käytetty! Lopputulos on niin yksinkertainen, että mietin itsekkin oliko tuon tekeminen todella niin vaikeaa:) Olen tähän työhön tyytyväinen ja se näyttää melkeimpä siltä kuin suunnittelinkin. Työpaja oli mielestäni ihana ja jos vaan kukkaro antaa myöten haluaisin mukaan myös keväällä. Minulla jäi yksi työ kesken, joten olisi kiva saada se tehtyä loppuun ja hopeaakin olisi ainakin yhteen koruun jo ostettuna. Tänään oli sitten viimeinen tentti syksylle ja nyt on ihanan kevyt olo:) Voisi vaikka tehdä joulukortteja kavereille ja illalla menen katsomaan siskon tanssi esitystä. Kiitti ihanista kommenteista viime postaukseen, siskokin tykkäsi lapasista kovasti!

2 kommenttia:

santra kirjoitti...

Tosi kaunis koru, hienoa! Varmaan olisi mielenkiintoista tuollainen kurssi. :)

Iida kirjoitti...

Siis ihan tajuttoman kaunis. Tämä vannoutunut hopean ystävä ainakin rakastui ensi silmäyksellä!