7.2.2011

Se huppuhuivi

Tästä aiemmin niin hehkutin eli tehdäänhän tästä nyt postaus vaikkei enää oikein innostakkaan. Syynä ei ole itse työ (sillä siitä olen edelleen ylpeä) vaan tämä. Erehdyin luulemaan, että olin onnistunut luomaan jotain uuttaa ja omaperäistä. Törmäsin tuohon malliin ravelryssä sattumalta kun selailin jonkin ryhmän jäsenten toisilleen suosittelemia linkkejä. Aika uskomatonta, että onkin noin samanlainen, väri ja tuo palmikkokin.
 Tein huivin dropsin nepal-langasta, josta tykkäsin tosi paljon. Lankaa kului tähän yhteensä 8 kerää eli 400g. Arviointikyky petti langan tarpeessa melko pahasti ja totesin, että olisi tullut paljon halvemmaksi käyttää sitä tempoa kuten aluksi suunnittelin. Puikot olivat numeroa 5. Toimi hupussa hyvin, mutta huivin olisi voinut tehdä isommillakin niin olisi ollut ilmavampi.



Neuloin hupun yhdessä osassa niin että taakse tuli sauma. Mietin pitkään mihin kohtaan huivia hupun kiinnittäisin ja lopulta ratkaisin ongelman napella. Kiinnitin napit huppuun niin sen paikkaa voi vaihdella tai halutessaan ottaa kokonaan pois. Olen edelleen työstä tosi ylpeä, koska suunnittelin sen ihan itse:) Haaveissa olisi tehdä jotain vastaavaa myös itselle. Huivi osoittautui käteväsi etenkin baari-iltoina (paljon hiusystävällisempi vaihtoehto kuin pipo). Omaan versioon haluan kyllä söpömmän värin, lisää palmikkoa ja ehkä glitteriäkin:D
Tässäpä vielä kuva huivista käytössä ja uudesta omistajasta (Sumensin siskon kasvot kun en tiedä haluaako hän söpöä naamaansa tänne). Sain muuten kuulla, että se mun niin hartaasti odottama lankojen koolauskurssi on peruttu:( Ei kuulemma ollut tarpeeksi osallistujia. Outoa, sillä luulin että Oulusta olisi innostuneta löytynyt. Onneksi en ehtinyt aloittaa valkoisten lankojen hamstarausoperaatiota. Huhtikuussa lupasivat kuitenkin yrittää järkätä kurssia uudestaan eli peukut pystyyn!

1 kommentti:

Näkymätön Ninni kirjoitti...

Hieno idea ja toteutus myös! Voisin itsekin ryhtyä vastaavaan. :)