27.4.2010

Kauluri

Alotin tämän työn jo yli vuosi sitten. Silloin kevät kuitenkin yllätti ja huivi jäi keskeneräisenä kaapin perälle. Syksyllä langasta ei tietenkään ollut enää tuota väriä saatavilla joten jätin työn taas odottamaan. Nyt kun pitkästä aikaa kaivoin sen esiin olin jo julistanut purkamistuomion, mutta kuvio näyttikin tosi kivalta. Liian lyhyestä huivista syntyi siis kauluri. Ja itse asiassa melkoisen kiva sellainen.



Ohje löytyy Novitan talvi 2008 lehdestä ja mallin numero taisi olla 29. Lankana on arvatenkin lila rose mohair. Kuvio oli helppoa tehdä ja 8 puikoilla tosi nopeakin. Nyt voi taas ihmetellä miten noin helpon jutun loppuun tekemiseen meni melkein vuosi!
  

23.4.2010

Uutta uutta ja vanhaa uutta

Tänään päätin lintsata luennon koska minulla olisi ollut esitelmän pitäminen. En tiedä mikä siinä on niin pahaa, mutta esitelmät on jotain mitä välttelen viimeiseen asti. Mieli oli aamulla maassa kun mietin omaa säälittävyyttäni ja päätin piristää itseäni lähtemällä kaupungille. Secondhand storesta mukaan tarttui saappaat 5e ja villatakki 1,5e.

Neule on on kyllä tosi perus, mutta tarpeellinen. Edellinen on aivan kamalan näköinen ja niskassa sauma on ihan reijillä. En edes muista milloin olisin sitä pitänyt, mutta en vaan raski heittää sitä pois kun olen ostanut sen Australiasta. Nämä kengät on aivan ihanat ja kaiken lisäksi vielä hyvät jalassa! Ja luonnollisesti hyvin käytännöllinen ja tarpeellinen ostos kesän kynnyksellä:D

H&Mltä löysin alennuksesta vitosella söpöt ballerinat kesäksi. Aluksi en ollut yhtään varma tykkäsinkö niistä, mutta kun laiton ne jalkaan tiesin heti että kyllä. Pohja on kannasta vähän paksumpi ja ihanan pehmeä, väri vähän epäilyttää, mutta sininenhän käy kaiken kanssa? Liiviä olin ihaillut jo pitemmän aikaa eli olihan se vihdoin ostettava. Korvikset löysin lastenosastolta ja hintaa oli vain 1,90! Käyn hempalla aina lasten osastolla siellä on monesti tosi söpöjä hiusjuttuja ja koruja!
    
Isosisko palasi Etelä-Amerikan kierrokselta viimeviikolla ja toi mulle kauan himotun hajuveden. Eli Miss Diorin tuoksun Cherie. Olin kauan haaveillut tuosta tuoksusta mutta en ollut raskinut ostaa sitä kun pieni 30ml pullo maksaa 67e. Onneksi lentokentältä sen oli saanut halvemmalla:)
Eikä siinä vielä kaikki! Mulla nimittäin oli jo pitkään ollut haaveissa saada myös eräs toinen hajuvesi. Isä toi sen mun pikkusiskolle tuliaiseksi Dominikaanisesta tasavallasta ja minä tietysti rakastuin siihen. Olin etsinyt kaikki Oulun liikkeet läpi löytämättä sitä mistään kunnes hullujen päivien esite kolahti postiluukkuun. Kyllä, se oli torstaina tarjouksessa ja hinta vain 36e. Luonnollisesti se oli pakko käydä ostamassa!
Tämä ihanuus on Kenzon tuoksu 7.15 am in Bali. En ole aiemmin tykännyt mistään Kenzon tuoksuista, mutta tämä on kyllä ihana!

19.4.2010

Ihanaaihanaaihanaa!


Ei, nämä eivät ole (valitettavasti) minun omasta kädestä, kaikki kunnia tekijälle. Mun on vaan pakko hehkuttaa näitä tänne! Mun kaveri kustomoi nämä kengät pyynnöstä mulle. Sain nämä tänään ja oon niin rakastunut näihin. Kuulemma pitäis malttaa ainakin viikko ennen kuin lähtee ulkoiluttamaan, apua! 



Sain itse valita millaisen kuvioinnin haluaisin. Valitsin tämän taulun esimerkiksi, koska kuva on niin söpö ja väritkin just oikeat. Ja varmaan turha enää mainostaa, että lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen:) Nyt ei kenelläkään muulla ole tai tule olemaan samanlaisia ihanuuksia. Saa olla kateellinen! 

18.4.2010

Pikkusiskolle

Omistan maailman ihanimman pikkusiskon! Tapaus sattuu kuitenkin olemaan täysin kykenemätön huolehtimaan tavaroistaan. Talven aikana lapasia on mennyt hukkaan lukematon määrä ja uusia tarvitaan jatkuvasti. Kun edelliset olivat jälleen kerran mystisesti hävinneet tuli pyyntö tehdä uudet(hukattavaksi). Toiveena oli että lanka olisi mustaa ja kuviona jotain palmikkoa. Lopputulos oli seuraavanlainen:   

Lankana on Novitan nallea ja puikon paksuus 3. Kuvion lainasin täältä. Työhön loin yhteensä 48 silmukkaa joilla kudoin aluksi joustinneuletta. Kuvion tein puikoille 2 ja 3. Peukalo kiilaan lisäsin silmukoita jokatoinen kerros kunnes niitä oli yhteensä 13. 

 

Tässä kuvassa kuvio näkyy paremmin. Palmikko on kyllä kivan näköinen, ei ihan perusmallia. Sen kutominen oli vähän työlästä kun apupuikkoa tarvittiin aina jokatoisella kerroksella. Lankaa jäi sopivasti puoli kerää, jotta ensi viikolla pääsen tekemään jo uusia näiden mentyä hukkaan. Tämä lapasten tekeminen on mun ikuisuus projekti!

13.4.2010

Pinkkiä pinkkiä!

Vihdoinkin sain nämä käsineet valmiiksi! Malli oli kyllä kiva mutta sormien kutominen meinasi lopussa tökkiä. Nämä joutuivat odottamaan peukkuja pitkään kun neuloin välissä villasukatkin:) Lankana näissä siis oli lanettin superwash 100% merinovilla. Lankaa meni juuri sen verran, että joutui ostamaan toisen rullan pelkästään toista peukaloa varten (eikä yhtään ärsyttänyt!). Puikot oli 2,5 ja ohje löytyy täältä.


Lopputulokseen olen tyytyväinen, näistä tuli juuri sellaiset kuin pitikin. Malli on kiva kun se on tavallista pitempi niin ei pyöräillessäkään palele! 

12.4.2010

Lautanauhaa

Viime viikolla tekstiiliarkeologian työpajassa kudottiin lautanauhaa. Tekniikka on tosi vanha ja sitä käyttivät jo etruskit lähes 3000 vuotta sitten. Aluksi vaikealta kuulostava väkerrys osoittautui suht helpoksi ja mukavaksi puuhaksi eli kotona oli pakko kokeilla uudestaan:)


Näitä tekoon tarvittiin+ tuoli tai kahva johon punoksen toisen pään saa kiinnitettyä. Laudat on tehty vahvasta pahvista ja reiät tavallisella reijittimellä eli tarvittavat välineet löytyy varmaan jokaisen kotoa helposti. Ohjeita helppoihin kuvioihin ja lankojen pujottamiseen löytyy googlen syvyyksistä hakusanalla lautanauha joten en niitä sen tarkemmin ala selittämään.


Kun langat on viritetty halutun kuvion mukaisesti kiinnitetään toinen pää vyön avulla vyötärölle ja toinen esim. tuoliin tai kuten tässä laatikon kahvaan.


Haastavinta on lankojen virettely, itse kutominen on helppoa. Lautoja vaan käännetään 1/4 kierrosta kerrallaan ja kutomalanka pujoitetaan välistä ja kiristetään.


Ja valmista tuli! Rannekkeen tekemiseen meni reilu puolituntia. Tunnilla kiersi muutama kirja joissa oli helpon ja kivan näköisiä ohjeita eli seuraavaksi voisi koittaa jotain erilaista kuviota jos kirjan saisin käsiini... Ihanasti muuten karvatossut ja kollarit edustaa näissä kuvissa:D (Kyseessä siis oli sunnuntai ilta) Nyt kaikki joukolla kokeilemaan ja oppimaan jotain uutta kivaa!

4.4.2010

Montako on muutama?

Nepaliin menevä sukkapaketti saatiin viime viikolla vihdoin matkaan. Lopulta laitoin sinne kolmet pikkusukat. Viestissä pyydettyjen sukkien määrä jäi lopullisesti mysteeriksi kun en osannut päättää monetko muutamat on. No, kolmet varmaan liippaa aika läheltä:) Tulipa muuten hyvä mieli kun sai paketin postiin ja lankavarastokin hieman keveni, suosittelen! 


Pääsiäispyhiksi varasin monta lankaa ja ohjetta valmiiksi, mutta juuri mitään en ole saanut aikaiseksi. Nämä sormikkaat aloitin joku pävä sitten, jospa vaikka tekisi nämä näin alkuun valmiiksi.
Lankana näissä on ihanan ohutta ja pehmeää merinovillaa. Näiden lisäksi aloitin äidin luona vanhasta langasta lapasten kutomisen pikkusiskolle. Ompahan nyt sielläkin joku työ mitä tehdä!