12.10.2010

Suurella sydämmellä

Vihdoin! Jostain syystä bloggeri ei ole toiminut koneellani viime viikoilla. Kuvien lataus ei ole onnistunut ja ohjelma kirjaa jatkuvasti minut ulos, mutta nyt vaikuttaa hyvältä!
Nämä lapaset menivät lahjaksi kaverille jonka synttäreitä juhlittiin viime viikonloppuna. Kävimme tyttöporukalla syömässä ja tanssahtelemassa Oulun yössä. Rahaa kului luvattoman paljon ja eilen teimme vielä reissun Haaparantaan ikeaan jonne meni viimeisetki eurot:) Tilanne on kyllä tuttu, mutta nyt olisi Egyptin reissu tulossa ennen tukia eli jotain pitäisi keksiä.

Tämä malli on ollut jo jonkin aikaa raveryssä jonossa ja nyt vihdoin sain syyn koittaa sitä! Valkoinen lanka on 7 veljestä ja punainen on itse kool aid väreillä värjättyä Drops Karismaa. Väri taisi tässä olla metsämarjat tai jotain vastaavaa. Väri ei ollut mikään maailman tasaisin, mutta sitä ei kuvioneuleessa huomaa niin helposti:)  
Malli on siis nimeltään heart mittens. Päädyin ohjeesta poiketen tekemään yksivärisen peukalon ja aloittamaan sormien kavennuksen hieman aiemmin. Ihanat näistä tuli ja kaverikin ainakin sanoi tykkäävänsä. Tätä mallia tulee varmasti käytettyä vielä uudestaan koska se oli sen helppo ja nopea neuloa. Lapasten lisäksi pyöräytin pakettiin suklaata, teetä ja ylpeys ja ennakkoluulo leffan. Olen itse katsonut elokuvan varmaan miljoona kertaa, se on vaan niin ihana!

Kävin lauantaina kädentaito messuilla. Itse en innostunut tapahtumasta niin paljon kuin olisi odottanut, mutta osa syy saattoi olla kamala tungos ja ihmismäärä. En lopulta ostanut muuta kuin ihania askartelujuttuja joulua varten. Olen muuten aloittanut uuden "ikuisuus projektin", mutta siitä sitten toisella kertaa!

Ei kommentteja: